Glenn Morris

Glenn Morris ja Leni Riefenstahl vuonna 1936.
Mitalit
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Berliini 1936 kymmenottelu

Glenn Edgar Morris (18. kesäkuuta 1912 Simla, Colorado – 31. tammikuuta 1974) oli yhdysvaltalainen yleisurheilija, kymmenottelun olympiavoittaja Berliinissä 1936, sittemmin elokuvanäyttelijä.

Ennen olympiavuotta Morris tunnettiin parhaiten 400 metrin aitajuoksijana.[1] Alkuvuodesta hän kokeili kymmenottelua saavuttaen 7 576 pistettä ja myöhemmin Yhdysvaltain mestaruuskisoissa 7 880.[2] Jälkimmäinen pistemäärä ylitti maailmanennätyksen, mutta IAAF ei jostakin syystä sitä hyväksynyt.

Berliinin olympialaisissa Morris otteli uransa kolmannen ja viimeisen ottelun. Hän teki tasaisen sarjan vailla heikkouksia ja sai ME:n virallisestikin nimiinsä tuloksella 7 900 pistettä. Hopeamitalisti hävisi lähes 300 pisteellä, joten voitto oli selvä.

Olympialaisten aikana Morrisilla oli tiettävästi suhde elokuvaohjaaja Leni Riefenstahlin kanssa. Kisojen jälkeen hän lopetti urheilu-uransa ja ryhtyi näyttelijäksi. Hän oli neljäs olympiaurheilija, joka päätyi esittämään Tarzania.[3]

Toisessa maailmansodassa Morris palveli Yhdysvaltain laivastossa Tyynenmeren sotanäyttämöllä.

Lähteet

  1. Quercetani, Roberto: Kilpakenttien kuninkaat. Weilin&Göös, 1965.
  2. Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11900-8.
  3. Jukola, Martti: Huippu-urheilun historia. WSOY, 1956.
Miesten kymmenottelun olympiavoittajat

1904: Thomas Francis Kiely | 1912: Jim Thorpe | 1920: Helge Løvland | 1924: Harold Osborn | 1928: Paavo Yrjölä | 1932: James Bausch | 1936: Glenn Morris | 1948: Bob Mathias | 1952: Bob Mathias | 1956: Milt Campbell | 1960: Rafer Johnson | 1964: Willi Holdorf | 1968: William Toomey | 1972: Nikolai Avilov | 1976: Bruce Jenner | 1980: Daley Thompson | 1984: Daley Thompson | 1988: Christian Schenk | 1992: Robert Změlík | 1996: Dan O’Brien | 2000: Erki Nool | 2004: Roman Šebrle | 2008: Bryan Clay | 2012: Ashton Eaton | 2016: Ashton Eaton | 2020: Damian Warner

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Italia
  • Yhdysvallat
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Trove
  • Tilastopaja 🔒
Muut
  • SNAC
  • IdRef