Frank Silva

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Frank Silva (31. lokakuuta 1949 – 13. syyskuuta 1995) oli yhdysvaltalainen kuvausjärjestäjä ja näyttelijä. Silva tuli tunnetuksi sarjasta Twin Peaks, jossa hän näytteli Bobia.

Silva oli valmistunut San Franciscon yliopistosta valosuunnittelijaksi ja työskenteli lavastuksen johtajana monessa elokuvassa, muun muassa David Lynchin Villissä sydämessä ja Dyynissä.

Twin Peaksin 2007 Gold Edition DVD:llä olevan David Lynchin haastattelun mukaan hän oli kuvauksissa elokuvahahmo Laura Palmerin kodin yläkerrassa lähellä huonetta, missä Silva siirteli huonekaluja, kun hän sai idean, että myös Silva voisi esiintyä sarjassa. Kysyttyään Silvalta, onko tämä myös näyttelijä, hän sai myönteisen vastauksen. Myöhemmin Silva näkyi vahingossa peilistä, kun Lynch kuvasi Laura Palmerin äidin kauhun hetkeä, ja siitä sai syntynsä mystinen Murhaaja-Bob.

Silva kuoli 13. syyskuuta 1995. Hän kuoli 45-vuotiaana AIDSin aiheuttamiin komplikaatioihin.

Aiheesta muualla

  • Frank Silva Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Saksa
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.